TervetuloaHUOM! Lähden viikoksi lomailemaan, eikä minulla ole käytössä konetta joten kontista ei päivitetä 1.7. - 9.7 ja 11.7 - 24.7 pääsen vaihtelevasti koneelle, eli kontis on aika hiljainen siihen aikaan!Ennen kun jatkat selaamista, toivon sinut ottavan huomioon että Kontiokorpi on virtuaalitalli, mitään ei siis tapahdu oikeasti. Kontiokorpi toimi ennen nimellä Witherbe Farm, mutta omistajan vaihdosen yhteydessä nimi vaihdettii kotoisempaan. Omistajia tällä pienellä, jo vuodesta 2008 pystyssä olleella tallilla onkin sen elämänkaaren aikana ollut lukuisia ja nimikin on vaihtunut useaan otteeseen. Suurista muutoksista huolimatta Kontiokorpi edelleen sijaitsee virtuaalisen idyllisissä maalaismaisemissa, keskellä pientä ja vilkasta Vihtamäen kylää. Kliseistä, eikö? Kylän keskustaan on tallilta matkaa vain parisen kilometriä, mutta lähimpään kaupunkiin saat matkata hiekkatietä pitkin miltein 15 kilometriä. Kontiokorvessa järjestettään aktiivisesti ratsastustunteja, joille saa osallistua jokainen, toisinaan myös omalla hevosella. Tunneilla ratsastetaan osaavilla, tasokkailla ja persoonallisilla opetushevosilla, joiden vaativuustaso vaihtelee helposta vaativaan. Hevoset valitaan ratsastajille aina ratsastajan tason ja kokemuksen mukaan, emme ikinä valitse ratsastajalle liian vaativaa hevosta. Kontiokorven kaikille opetushevosille otetaan tunnolliset ja ahkerat hoitajat, joiden toiminkuvaan kuuluu oikeastaan kaikki hoitohevosta koskevat työt. Hevoset osallistuvat arkisin tunneille, joten ratsastaa hoitajat saavat yleensä vain lauantaisin, jolloin on hoitajien liikutuspäivä. Sunnuntaisin hevosilla on lepopäivä, ja ne viettävät koko sunnuntain laitumella laumoissa, riippuen tietenkin säästä ja vuodenajansta. Hoitajille järjestetään aktiivisesti toimintaa hoitsunvaihtoviikoista ja riehoista ihan tavallisiin ratsastustunteihin, usein tapahtumiin saa kuitenkin osallistua, vaikkei hoitaja olisikaan.
![]() |
UUTISNURKKA» Maastotunti hoitajille» Kesäkuun hoitajaposti! » Maastotunti peruttu! » Huhtikuun Hoitajaposti! » Toimisto on avattu! ![]() |