Mab'mar Melade -virtuaalihevonen

Hannovertamma Mab'mar Melade "Mandi" (VH-000000)
6 vuotta, ikääntyy satunnaisesti, syntymämaa USA.
ruunikko, 162cm

Ko Int. II Re 80cm

Kasvattaja: Yvonn McGeryll, USA
Maahantuoja: Flickington / Himpppu
Omistaja: Lotta

Maahantuoja kertoo Mandista:
"Mab'mar Melade on kaunis ja hyvin pidetty nuori hevosenalku, jossa on ainesta kasvaa vielä suurien hevosten joukkoon kouluratsastuksen valokeilaan. Naispuoleiseen käsittelijään tottunut tamma on rento ja hyväntuulinen, eikä se ole aiheuttanut ongelmaa niin hoitajilleen, kuin eläinlääkärillekään. Ratsuna Mab'mar Melade on kevyt. Se kuuntelee ja vastaa vain lyhyellä viiveellä ja sen kokoamisastekin on vielä kehitettävissä. Tämä rauhallinen ja suuriinkin ihmismassoihin tottunut hevonen on takuulla hintansa arvoinen."

Mandi tosiaankin osoittautui hintansa arvoiseksi, tätä ostosta en ole hetkeäkään katunut.
Mandin kanssa toimiminen on aina positiivista, sillä tamma käyttäytyy varsin asiallisesti tilanteessa kuin tilanteessakin. Tietynlaista leikkisyyttä on tammassa kuitenkin havaittavissa, ja esimerkiksi vesikupin kanssa pelelleileminen ei ole mitenkään tavatonta, kun Mandista on kyse.
Talutettaessa saattaa Mandi steppailla ja hieman riekkua, toruminen tepsii tammaan kuitenkin hyvin, joten pienetkin lapset voivat hyvin käsitellä tätä kaunista ja herttaista tammaa.

Keveys ja energisyys ovat Mandin tavaramerkki; kun Mandi liikkuu eteen, sen näkee, ja tuntee! Rehellinen tammamme tekee kaiken täysillä, pyrkien aina täydellisyyteen. Tasapainon kanssa Mandilla on toisinaan ongelmia, jonka vuoksi ratsastajan on pidettävä tamma kokoajan pohkeen ja ohjan välissä.
Huonoina päivinään tamma saattaa vaikuttaa jopa tahmealta, mutta näin ei ole. Tamma vaatii vain hiukan enemmän aikaa vertymiseen voidakseen liikkua rentoa huonoina päivinään.


Kuvagalleria


Kuvien © nikki_tate | lisenssi


Sukutaulu & Selvitys

i. Harry Nomoar
hannover, 170cm, evm
ii. Gerry Goblin
iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. Maryann Nomoar
iei. tuntematon
iee. tuntematon
e. Madeliff
hannover, 165cm, evm
ei. Make It Watch
eii. tuntematon
eie. tuntematom
ee. Elizza
eei. tuntematon
eee. tuntematon


Tamman isä Harry Nomoar oli voittaja jo syntyessään. Sen arvo nousi vuodessa jo suuriin summiin voittojen myötä, eikä se näytä hidastavan tahtiaan vielä moneen vuoteen. Luonteeltaan ori muuttui kuitenkin hemmotelluksi ja se muuttui pian melkeinpä vallattomaksi. Oriin isä Gerry Goblin oli aikansa huippuja ja kilpaili samalla innolla ja hyväntuulisuudella läpi elämänsä. Nykyään eläkkeelle siirtynyt ori muutti Itävaltaan vuoristolaitumille lomalle. Mab'mar Meladen isoäiti Maryann Nomoar oli kasvattajansa ensimmäinen kasvatti ja se näkyikin tamman käytöksessä pitkään. Haparoiden kasvatettu tamma oli villi, eikä sen kisatulokset nousseet voittolukemiin vielä pitkään. Myöhemmin tapakasvatuksen saanut tamma oli kuitenkin voitokas ja ehti sijoittua mukavasti ennen eläkeikäänsä.

Madeliff on kaunis ja kiltti tamma, jonka ainoa huono puoli oli hiukan arvaamaton luonne. Tamma ei ihan aina näyttänyt muistavan, mitä pelkäsi, vaan säikkyi välillä melkeinpä täysin ilman syytä. Hyvinä päivinään tamma oli silti tasapainoinen ja voitti useammankin kilpailun hyvinkin selvällä erolla muihin. Tamman isä Make It Watch oli komea ja kiltti ori, joka sairauden vuoksi joutui ruunattavaksi harmillisen aikaisin. Kisoissa loistavasti pärjännyt ori haluttiin kuitenkin pitää jalostuskäytössä ainakin muutamalle tammalle ja pakastetta myytiinkin muutamaan otteeseen Aasiaan asti. Loppujen lopuksihan oriin arvo ymmärrettiin vain Aasiassa ja Euroopassa. Elizza oli kuitenkin yksi harvoista amerikkalaisista, joka pääsi jatkamaan sukuaan Make It Watchin kanssa. Tamma itse ei ollut mitenkään tunnettu, vaikka se oli pärjännyt kisoissa todella hyvin. Tamma oli kiltti, tasapainoinen ja sen kanssa oli helppo työskennellä.


Ulkoasun grafiikat © Lotta   |   Koodaus © annabella